Ajankohtaista

CGI: Motivaatiomme ikädiversiteettiin on halu tukea ja arvostaa työuria sen kaikissa vaiheissa

IT-talo CGI:lla on alan keskiarvoon verrattuna paljon kokeneita työntekijöitä: yli 55-vuotiaita on noin 30 %, joista 15 % on 60 vuotta täyttäneitä. Kokeneiden lisäksi korostuvat myös nuoret, uransa ensimmäistä työpaikkaa
Picture of Venla Seuri
Venla Seuri

Sarlin: Ei pelkästään ikätasa-arvoa, vaan kaikenlaista työelämän tasa-arvoa

Sarlinilla uskotaan, että parhaat ideat ja innovaatiot syntyvät siellä, missä jokainen voi olla oma itsensä, kehittyä ja tulla kuulluksi. Samalla syntyy työelämää, joka on oikeudenmukaisempaa, inhimillisempää ja kestävämpää meille kaikille.
Picture of Venla Seuri
Venla Seuri

Attendo: Tarvitsemme työelämään kaikki kynnelle kykenevät

Attendolla moni eläkeläinen haluaa jäädä töihin tekemään keikkaa – vanhin työntekijä on 79-vuotias. Hoivatyön arjessa eivät korostu niinkään ikääntyneiden työntekijöiden haasteet, vaan huoli siitä, jaksavatko nuoret.
Picture of Venla Seuri
Venla Seuri

Y, Z ja boomerit – onko työyhteisö tiimi vai taistelutanner?

Eri sukupolvien ja ikäluokkien hedelmällisellä yhteistyöllä rakennetaan työyhteisöistä tuottavia, luovia ja resilienttejä. Silloin niissä myös voidaan paremmin, joka heijastuu lopulta yritysten kilpailukykyyn ja koko yhteiskuntaan.
Picture of Ira Hammermann
Ira Hammermann

SOK: Työnantajilla on iso rooli, kun Suomesta tehdään syrjintävapaata maata

Ikäsertifioinnin suurin anti organisaatioille ja yhteiskunnalle on ikätasa-arvokeskustelun ylläpitäminen ja asenteiden muuttaminen. Kun ei syrjitä, katse vapautuu löytämään yksilön parhaan mahdollisen potentiaalin.
Picture of Venla Seuri
Venla Seuri

FVR: Voisivatko kaikenikäiset olla juuri oikean ikäisiä työelämään?

FVR (Finnish Vaccine Research) – Suomen rokotetutkimus rakentaa määrätietoisesti organisaatiokulttuuria, jossa hyvät käytännöt eivät jää piiloon. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on sitoutuminen ikädiversiteettiin ja sen tietoinen tukeminen arjen työssä.
Picture of Venla Seuri
Venla Seuri

Suomi sai ensimmäiset ikäsertifioidut organisaatiot – mukana SOK, Attendo, CGI ja muut edelläkävijät

Ikäsertifikaatti tarjoaa organisaatioille konkreettisen välineen kehittää ikätasa-arvoista ja monimuotoista työelämää. Sertifikaatin ensimmäisinä Suomessa saaneet yritykset kokivat arviointiprosessin itselleen hyödylliseksi.
Picture of Katja Eskola
Katja Eskola

Älä rekrytoi kuin olisi 1999

Rekrytointi tuntuu jääneen ajassa jumiin. Samat vanhat vaatimukset, samat jäykät prosessit, sama tapa arvottaa ihmisiä menneiden meriittien eikä tulevaisuuden potentiaalin perusteella.
Picture of Johanna Lohiluoma
Johanna Lohiluoma

Suomessa myönnettiin ensimmäiset ikätasa-arvoista työpaikkaa tunnustavat ikäsertifikaatit

Suomessa pilotoitiin keväällä 2025 ensimmäistä kertaa ikäsertifiointia. Ikäsertifioinnin tavoitteena on edistää ikätasa-arvoa työelämässä ja antaa tunnustusta organisaatioille, jotka huomioivat eri-ikäiset työntekijät henkilöstöpolitiikassaan yhdenvertaisesti.
Picture of Katja Eskola
Katja Eskola

Mitä työnantajat ajattelevat yli 55-vuotiaista työntekijöistä?

Eläketurvakeskuksen vuonna 2022 julkaisema tutkimus "Työnantajien mielikuvat yli 55-vuotiaista työntekijöistä, tuki työurien jatkumiselle ja esteet palkkaamiselle" tarjoaa arvokasta tietoa ikätasa-arvotyön taustalle.
Picture of Katja Eskola
Katja Eskola

Työelämän ikäsyrjintä on syvällä asenteissa – myös lakeja on korjattava

Väestömme ikärakenne pakottaa työelämän muuttumaan ikäystävällisemmäksi.
Picture of Pauli Kiuru
Pauli Kiuru

Huono konkarijohtaminen maksaa miljoonia

Vaikka teknologian kehittyminen kehittää organisaatioiden toimintatapoja ja työrooleja, tarvitaan osaavia työntekijöitä eri aloilla enemmän kuin tällä hetkellä ja tulevaisuudessa työmarkkinoilla on työntekijöitä.
Picture of Antti Harjuoja
Antti Harjuoja

Milloin kokemus muuttui taakaksi?

Hae rohkeasti, vaikka et täyttäisi kaikkia vaatimuksia! Viesti on näennäisen kannustava. Mutta onko se aidosti tarkoitettu kaikille?
Picture of Ira Hammermann
Ira Hammermann